Naura vain keskiyöllä

 Heipss 💗 Arvatkaapa mistä tämä idea on saatu :D No Perhon blogista. Tämä otsikko kutsui mut mukaansa (niiden monien muiden lisäksi) ja mulle muotoutui tästä heti selkeä idea. Ja tässä se nyt on :) (tässä vaiheessa kun mä kirjoitan tätä, mulla ei ole mitään hajua tuleeko tästä yhtään julkaisukelpoista, mutta vissiin tuli, kun sä luet tätä :))

Kuva: Pixabay

~

Jos äiti on narkkari ja isä kutsuu minua vahingoksi, kaikki ei voi olla hyvin. Joka päivä meillä käy isän juoppokavereita ja he nauravat todella kovaan ääneen. He käyvät välillä kaupassa ja sen jälkeen kilistelevät lasipullojaan. Silloin kun meillä ei ole isän kavereita kylässä, hän nukkuu. Isä nukkuu sohvalla ja kuorsaa kovaa. 

Äiti taas ei ole usein kotona. Hän sanoo, että käy kahvilassa, mutta minä tiedän ettei se ole totta. Äiti pistää itseensä neuloja ja syö tabletteja. Niissä on myrkyllisiä aineita ja ne saavat äidin käyttäytymään oudosti. Joskus hän on kyllä ihan normaali ja laittaa lihapullia kuten muutkin äidit. Seuraavana päivänä hän kuitenkin lähtee taas. 

Meillä kotona haisee aina alkoholi ja jokainen pinta on täynnä pölyä. Sanomattakin selvää, että tällainen elämä ei ole kovin hauskaa. Minua pelottaa todella usein, vaikka olenkin tottunut tähän kaikkeen. Ei se kuitenkaan ole kivaa, että joudun itsestäni huolehtimaan. 

Aamuisin lähden kouluun mahdollisimman hiljaa, ettei kukaan kysyisi mitään. Koulussa vedän päälleni hymytyttö-naamarin ja olen oikein reipas. Iltapäivällä juoksen omaan huoneeseeni ja syön kuivaa näkkäriä, jonka olen ottanut salaa koulun ruokalasta. Huoneessani sitten pysyn iltaan asti. 

Öisin on ainoat hetket jolloin voin olla rauhassa. Silloin mä kipitän kuunvalossa keittiöön ja otan kätköstäni ruokaa. Yleensä keitän nuudelia ja juon omenamehua. Ne olen tietenkin joutunut ostamaan itse. Menen syömään ruokani omaan huoneeseeni ja avaan somen.

Tykkään selata Instagramia ja katsoa, mitä muut tekevät. Nauran usein hauskoille videoille ja joskus itken, jos kuulen jonkun vaikka kuolleen. Some on minun pakopaikkani. Siellä saan olla oma itseni. Öisin teen myös läksyt ja katson lempisarjaani. 

Vähitellen minua alkaa väsyttää ja sitten nukahdan. Yleensä peloissani siitä, millainen on huominen. Olisiko äidillä hyvä päivä. Tai ehkä tämä kaikki on vain kuvittelua ja herään toisesta talosta lämpimään puurokattilalliseen. Vaan ei. Ei ole. Aina tulee uusia aamuja, mutta jokainen toistuu vain uudestaan samanlaisena. 

Ei minulla ole sitä oikeaa elämää. On vain elämä keskiyöllä, jolloin saan olla oma itseni. Se ei riitä.