Kumpi todennäköisemmin – LTP:n synttärispessu

 


Moi ja ihanaa joulukuun 27 päivää. Tai no ei hirveän moni tätä silloin lue, sillä postaus on ajastettu kello 23.59 :). Anyways tänään on todella erityinen päivä, sillä Linnean tarinapaja täyttää vuoden. Yhden vuoden. Ajatelkaa nyt, että teille rakkaille olen kirjoitellut jo 365 päivää. Mä en kadu sitä pätkääkään, että tasan vuosi sitten Blogaaja sai uuden blogin. Bloggaaminen on antanut mun elämään niin paljon. Olen kehittynyt kirjoittajana, mutta olen saanut myös elämäni parhaat kaverit. Olen niin kiitollinen, kun saan tuntea teidät ❤️ 

Muistatte varmasti, että Olivia perusti bloginsa Biancan blogi 28.12. Meidän blogit ovat kasvaneet yhdessä ja nyt me päätettiin tehdä yhteinen spessu. 

Mulle merkitsee oikeasti todella paljon, että mun blogi on oikeasti jo vuoden. Muutamalle tyypille mä siitä hypetin aivan liikaa, mutta en siltikään vieläkään tarpeeksi. MÄ EN VAIN VOI USKOA! Siitä on jo vuosi, kun 12-vuotias Linnea alkoi bloggaamaan tietämättä mitään miten saa lukijoita ja näyttökertoja tai millainen täällä netissä pitäisi olla. Nykyään mä olen paljon kehittyneempi ja osaan ehkä toimia netissä ainakin melkein oikein. Okei, ehkä näistä mun selittelyistä alkaa tulla vähän pakolla kirjoitettuja, joten päästän sut lukemaan ❤️

Kumpi todennäköisemmin polttaisi vahingossa talonsa? 

Kun tässä lukee että vahingossa, niin silloin se olisi varmaan minä. Oikeastaan kaikkein todennäköisimmin tekisimme sen yhdessä :D Noh, vastaan minä, koska Olivia osaa kohdella omaisuuttaan hyvin :) Okei toisaalta mulla on vähän traumoja tulipaloista, joten osaan olla aika varovainen tulen kanssa. Mähän en edes tulitikkua uskaltaa sytyttää. Eli sittenkin Olska :) 

Kumpi todennäköisemmin saisi risuja joululahjaksi? 

Ööh… Olivia. Ehkä, luulisin. Mun vanhempani ovat sellaisia, että antavat aika paljon joululahjoja (vaikka sitten tappaisin jonkun), joten en mä risuja saisi. 

Kumpi todennäköisemmin söisi kolme chiliä putkeen?

Olivia. Mä en voi sietää tulista ruokaa, enkä siten myöskään chilejä. Olivia varmasti tekisi tämän haasteen ihan heti, jos saisi tarpeeksi hyvän palkinnon :D 

Kumpi todennäköisemmin esiintyisi joulujuhlassa omasta tahdostaan? 

Hmm… Periaatteessa vastaisin minä, sillä se olisi kivaa, mutta en kyllä halua omien luokkalaisteni edessä tehdä yhtään mitään. Olivia on rohkeampi ja varmasti selviytyisi siitä eikä jäätyisi. En osaa vastata. 

 Kumpi todennäköisemmin kaatuisi kirkossa?

Tämä oli helppo kysymys! Vastaus on minä, koska Olivia ei kuulu kirkkoon. En mäkään siellä hirveän usein käy, mutta ainakin silti useammin kuin Olivia. 

Kumpi todennäköisemmin hävittäisi kaikki rahansa? 

Olivia. Yleensä mä hukkailen kaikki mahdolliset tavarani (jos on näköhavaintoja mun airpodeista, niin kertokaa mulle), mutta rahan kanssa oon semi tarkka. Ei mulla melkein ikinä edes ole hirveästi rahaa mukana ja kun tiedän aina missä mun rahat on, niin en mä niitä hukkaisi. 

Kumpi todennäköisemmin löisi toista? 

En ainakaan mä, mutta ei kyllä Oliviakaan. Mä en ikinä löisi mun kaveria, vaikka se olisi kuinka ärsyttävä. En lyö ikinä ketään – edes mun sisaruksia. Yleensä vain huudan, jos jotakin. Olivia sanoi, että lyö välillä sisaruksiaan. Mun on silti tosi vaikea kuvitella, että Olivia löisi mua. Tai no sori nyt, mutta en mä kyllä sellaisen kaveri haluaisi olla. Joten Olivia älä tule lyömään mua :D

Kumpi todennäköisemmin perustaisi blogin, jonka aiheena on madot? 

Mä :)

”Koska mä olen matoisampi”

- Linnea 2022

Kumpi todennäköisemmin lukisi 70 kirjaa viikossa? 

Olivia todellakin. Mä oon vähän laiska lukemaan kirjoja 😅 Muutenkin Olivialla on varmaan enemmän vapaa-aikaa kuin mulla.

Kumpi todennäköisemmin saisi palkinnon päälläseisonnasta?

Ei kumpikaan 😂 Tai en mä tiedä kuinka hyvä Olivia on päälläseisonnassa. Mä olen kuitenkin siinä aivan surkea :) Kyllä mä sen joskus osasin, mutta en enää. 

Kumpi todennäköisemmin tulisi hulluksi?

Miten niin tulisi? :D Me molemmat ehkä ollaan jo. Ehkä kuitenkin mä… Tai no ei. Tällä hetkellä sanoisin kyllä Olivia. Mulla on sellanen vaihe menossa, että hulluus ei ole ihan mun juttu :D

Kumpi todennäköisemmin saisi hissasta kympin? 

Mä en tiedä kuinka hyvä Olivia on historiassa. Hän on kuitenkin yleisesti mua parempi koulussa, joten ehkä Olivia… Vaikka kyllä munkin tavoitteena olisi saada nimenomaan historian numero kymppiin nostettua. Se on kiinnostavaa ja meillä on ihana opettaja (tuntuu kyllä oudolta sanoa vanhasta miehestä ihana).

Kumpi todennäköisemmin on käymättä suihkussa viikkoon? 

No siis varmaan mä. Olisihan se tosi ahdistavaa, mutta musta kuitenkin tuntuu, että tekisin sen todennäköisemmin kuin Olivia. Hei lasketaanko lavuaarissa kainaloiden pesemistä suihkussa käymiseksi. Koska jos ei, niin kyllä mä sellaisella pärjäisin sen viikon.

Kumpi todennäköisemmin ryöstäisi pankin? 

Ei kumpikaan täysjärkisenä. Okei, jos me ryöstäisimme pankin, me tehtäisiin se yhdessä. Okei ei tehtäisi. Mä en ryöstäisi pankkia Olivian kanssa, joten Olivia saisi tehdä sen yksin. Olivia on kuitenkin rohkeampi ja viisaampi :)

Kumpi todennäköisemmin nukahtaisi koulutunnilla?

Molemmat on hikkejä, mutta varmasti silti Olivia, sillä mä oon niin sellainen, että aina pitää keskittyä – tai ainakin näyttää keskittyneeltä. En mä haluaisi nukahtaa tunnille :D HEI TULI MUUTEN VIELÄ MIELEEN UUSI PERUSTELU. Meillä molemmilla on univelkoja, mutta Olivialla on enemmän :) 

Kumpi todennäköisemmin nolaa itsensä ihmisten edessä? 

”Ihmisten edessä. Älä sinä muiden katseista välitä. Sillä me ollaan yhdessä. Ne ei tiedä mitään ne ei kuulu tähän tarinaan, joka harvoille luetaan”

Sori oli pakko :) Vastaan, että Olivia. Tai siis riippuu taas siitä mitä tässä tarkoitetaan. Teoriassa omissa aivoissaan, vai sillä tavalla, että kaikki oikeasti huomaavat. Mä nimittäin nolostun todella helposti ja yleensä myös silloin, kun kukaan muu ei huomaa yhtään mitään. 

Kumpi todennäköisemmin esittää jotakin muuta kuin on kuuluakseen joukkoon  ja miellyttääkseen muita? 

Ennen olisin vastannut ehdottomasti itseni, mutta en mä nykyään ole enää niin varma. Lähiaikoina oon tutustunut Oliviaan niin hyvin, että tiedän oikeastaan mitä se ajattelee, joten en osaa sanoa. Ehkä silti mä…? 

Kummasta todennäköisemmin tulee erakko?

Sovittiin yhdessä, että tähän vastataan mut :) Eli siis mä. Ei perusteluja :D

Okei, lyhyt perustelu. Mä olen introvertti ja viihdyn yksin paremmin kuin Olivia. 

Kumpi todennäköisemmin lopettaa bloggaamisen? 

Hirveän vaikeita kysymyksiä. Olivia ei varmasti lopeta, vaikka hänen postausvälinsä onkin aika pitkä ja vaikka mulla välillä tulee motivaatio-ongelmia kirjoittamisen kanssa, en mäkään halua bloggaamista lopettaa. Ehkä kuitenkin mä – vastaan tän vain sen takia, etten tiedä yhtään mitä Olivia ajattelee loppaamisesta itsensä kohdalla :D

Kumpi todennäköisemmin hyppäisi benjihypyn? 

Olivia, Olivia, Olivia. Mä en IKINÄ, IKINÄ uskaltaisi. Mua pelottaa pelkkä ajatuskin 😅

Kumpi todennäköisemmin näyttäisi naamansa netissä?

Mikä määritellään netiksi? Ollaanhan me molemmat näytetty ainakin toisillemme naamat ja mä olen näyttänyt muutamalle muullekin. Paitsi toisaalta, näihin muutamiin mä olen tutustunut niin hyvin, etten tiedä määritelläänkö sitä enää netiksi – tai no määritellään tietysti, mutta mun mielestä ne on aitoja ystäviä eikä nettikavereita. Jos siis vaikka ajatellaan, että pitäisi näyttää naama omassa blogissa, niin Olivia. Mä oon tällä hetkellä aika tarkka tietoturvan kanssa :) (En sentään vielä niin tarkka kuin Hanska The tietoturvansa kanssa :))

Kumpi todennäköisemmin saisi hylätyn kokeesta? 

Molemmat on hikkejä, vaikea vastata. Ehkä kuitenkin Olivia… Mulle ainakin tarttuu kuuntelemalla mieleen paljon asioita, joten tunnilla kuuntelemisella mä saan kyllä ainakin seiskan :)

Kumpi todennäköisemmin viettäisi koko yönsä lukien? 

Olivia. Edelleen oon aika laiska lukemaan :)

Kumpi todennäköisemmin joutuisi vankilaan?

Olivia. Mä oon edelleen niin kiltti ja Olivia rohkeampi ja pystyisi tekemään vaikka mitä – siihenkin asti että joutuisi vankilaan.

Kumpi todennäköisemmin lopettaisi harrastuksensa?

Olivia – todellakin. Mä en halua luopua mun harrastuksesta, siinähän lähtisi parhaat kaverit ja koko vapaa-aika kuluisi puhelimella :D

Kumpi todennäköisemmin hankkisi kanan? 

Varmaankin mä :) Kanat on söpöjä ja Olivialla menee moti jo pelkkään kissaan :D

Kumpi todennäköisemmin lähtisi toisen elämästä? 

Tähän on pakko vastata, että ei kumpikaan. Mä en halua särkeä kenenkään sydäntä ja Olivia on yksi mun parhaista kavereista. En usko myöskään että Olivia vain häipyisi. 

Kumpi todennäköisemmin saisi ajokortin? 

Hmm… Vaikea kysymys. Varmaan molemmat :D

Kumpi todennäköisemmin menisi naimisiin nuorena? 

Mä, koska miksi ei. En viitsi nyt alkaa enempää perustelemaan, ettei kaikki salaisuudet tule esille.

Kumpi todennäköisemmin muuttaisi ulkomaille?

Ehdottomasti Olivia, koska mä olen niin huono kaikissa kielissä. 

T: henkilö, joka meinasi sanoa: Jag can’t speak english :)

Kumpi todennäköisemmin unohtaisi toisen syntymäpäivän? 

OLIVIA x100! Kuulkaas eilen kun me näitä kysymyksiä pohdittiin, Olivia veikkasi mun synttäripäivän puolella vuodella väärin 😅 Toiseksi Olivialla on aika helppo syntymäpäivä ja mulla on parempi numeromuisti.

Kumpi todennäköisemmin menisi avantoon? 

Olivia, koska mä ensinnäkin pelkään vettä ja etenkin sellaista, missä ei näe mitä siellä on ja avannossahan on jää ympärillä. Lisäksi se on aivan kamalan kylmää.

Kumpi todennäköisemmin unohtaisi lempibiisinsä nimen? 

Mä, koska vaikka mä rakastankin musiikkia, en ole siihen niin hulluna kuin Olivia.

Kumpi todennäköisemmin alkaa yhtäkkiä puhumaan jotakin toista kieltä? 

Olivia. Mä olen edelleen surkea englannissa ja muissa kielissä :)

Kumpi todennäköisemmin pukeutuisi aina mustaan? 

No, ei kumpikaan. Musta on tylsä väri, enkä omista hirveästi mustia paitoja. Olivia kyllä käyttää myös aika värikkäitä vaatteita… Okei, ehkä kuitenkin mä, jos on pakko sanoa.

Kumpi todennäköisemmin menisi rock-festivaaleille?

Olivia, koska mä en kuuntele yhtään rockia. Olivian musamaku on paljon laajempi kuin mun :)

Kumpi todennäköisemmin itkisi? 

Mitä tällä tarkoitetaan? Toisen edessä vai ihan vain muuten vaan. Okei, mä :) En mäkään hirveästi itke, mutta enemmän kuitenkin kuin Olivia.

Kumpi todennäköisemmin aloittaisi ensimmäisen oikean riidan? 

Teoriassa mä, koska mulla on aina vahvat mielipiteet. Toisaalta en halua menettää mun parhaita ystäviä, joten en osaa sanoa.

Kumpi todennäköisemmin leikkaisi hiuksensa kokonaan pois? 

Olivia, koska hänellä on jo valmiiksi lyhyet hiukset ja hän välittää vähemmän muiden mielipiteistä.

Kumpi todennäköisemmin alkaisi seurustella seuraavan kahden kuukauden sisällä? 

Mä – luulisin. Okei, tämä on aihe mistä me ollaan keskusteltu aika paljon, mutta ehkä kuitenkin juuri tällä hetkellä mä.

Kumpi todennäköisemmin haukkuisi mut (Annin) täysin Fiksutyypille tai Esterille, joka kertoisi siitä mulle? 

Mä :) Enhän mä todellakaan niin halua tehdä rakas Anni murmelini, mutta kuitenkin tekisin sen todennäköisemmin kuin Olivia.

Kumpi todennäköisemmin vaihtaisi bloginsa ulkonäön aivan uudeksi?

Luultavasti minä, sillä tyylimakuni (just se) vaihtelee aika usein.

Kumpi todennäköisemmin perustaisi ei-tarinablogi-blogin? 

Mä, koska olen itse asiassa ajatellut sellaista lifestyle-blogia. Älkää kuitenkaan innostuko, sillä se on jäämässä vain ajatukseksi.

Kumpi todennäköisemmin lopettaisi lukemisen ja kirjoittamisen?

Anteeksi, olen tylsä, mutta ei kumpikaan. Molemmille varmaan sama kuin hengittäminen – pakko tehdä tai ei elä ainakaan henkisesti. 

Kumpi todennäköisemmin kirjoittaisi jotakin todella yli menevää romantiikkaa, julkaisi sen blogissaan, kuulisi, että luokan ärsyttävimmät ihmiset seuraavat hänen blogiaan vitsillä ja poistaisi postauksen lukittautuen huoneeseensa kahdeksi päiväksi? 

Romantiikan kirjoittaminen, mä

Julkaisi sen blogissaan, mä

Kuulisi, että luokan ärsyttävimmät ihmiset seuraavat hänen blogiaan vitsillä ja poistaisi postauksen, Olivia

Lukittautuen huoneeseensa kahdeksi päiväksi, mä

Muuten siis vastaisin itseni, mutta kun mä en todellakaan halua kertoa mun blogista luokkalaisille. Kukaan, ei kukaan mun kavereista saa lukea mun kirjoituksia tai tietää tästä blogista. Aika tarkka mä olen. Piste. :) 

Kumpi todennäköisemmin viettäisi KOKO päivän ruudulla?

Mä, koska mä vaan olen puhelimella enemmän kuin Olivia. Ei siinä nyt hirveästi muuta selittelyä ole :)

Kumpi todennäköisemmin ehdottaisi leikkimistä, kun mietitte tekemistä? 

Minä todellakin. Ei se nyt edes olisi niin epätodennäköistä. Mä olen lapsenmielisempi kuin Olivia ja sitä paitsi jollakin nukkekodilla tai Schleich-hevosilla on ihan hauskaa leikkiä. 

Kumpi todennäköisemmin tekisi itsemurhan?

Liian yksityinen kysymys mun mielestä :D (joo, älkää nyt alkako selittämään, että tää on mun oma kysymys…) Tai siis enhän mä periaatteessa pysty sanomaan yhtään, kun eihän hirveän moni kerro toiselle – edes ystävälle – itsemurha-aikeista tai viiltelystä tms.


Kommentit

  1. Paljon onnea, Linnean tarinapaja ja Olivian tarinablogi!!! Kokonainen vuosi on jo hieno juttu!😄🥳
    Ja hyvät vastaukset lähes kaikkeen!😄
    Onnea vielä! 🎂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon 💜 Vuosi kieltämättä tuntuu aika hienolta – siis oikeasti. Vähän mä hypetin tätä… Ja kiitos vielä – kaikesta. Siitä että kommentoit ja ylipäätään luet mun blogia <3

      Poista
  2. Oon oottanu tätä postausta niinniinniin kauan (okei, vähän dramaattista) enkä pettynyt. :D Loistava postaus ja hyviä vastauksia. On ihanaa, että sun blogi on ollut täällä jo näin pitkään!✨

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti NEKKU 🤍 Anteeksi, mutta mä en keksi enempää vastattavaa, eikä se sun kohdalla ole edes tärkeää, koska ethän sä suutu mulle :D

      Poista
  3. ONNEAONNEAONNEA LINSKA ❤️ Ja Olska, koska sille en oo jaksanut kommentoida. Ööö, hyvä postaus ja todella linneamainen. Mutta älä pliis sano mua Fiksutyypiksi, se on pelottavaa 😭 Sano vaikka Fikke tai Kana tai jotain.

    VastaaPoista
  4. Onnea, on iso juttu että sun ja Olivian tarinablogit on nyt vuoden vanhoja😁, ja oli kiva kuulla vastauksia noihin kysymyksiin:)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Ihanaa jos kommentoit <3 En pakota, mutta kommentit ovat aina superihania 🫶🏻

Suosituimmat postaukset:

Kuulumisii

Missä ikinä oletkaan (osat 1 ja 2)

Kuin lumihiutale